Blogitekstisuositus

maanantai 25. joulukuuta 2017

lauantai 16. joulukuuta 2017

Kuinka kauan (Runotorstain 479. haasteeseen Lumi)






Kuinka kauan siihen tarvitaan,
ettei enää muista miltä tuntuu

odottaa häntä,

nähdä

ja juosta vastaan?

Oliko se kuin auringon häikäisyä
olisivat pilvet paenneet,

lumen alta
kukat repäisseet itsensä ilmi,


oliko se


© AilaKaarina

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Lähtölaskenta evakkotielle - omistettu äidilleni, jonka muistosta tämä on kirjoitettu (Runotorstain 477. haasteeseen Sävy)






Lähtölaskenta evakkotielle


Tytön silmissä pelon sävy
jollaisesta ne eivät olleet tienneet
koskaan ennen
ylhäällä

taivaan sini ja jylisevät teräslinnut
nämäkö ne ovat           kuoleman airuet
joista aikuiset puhuivat
ja kauhun siivet kantapäissään tyttö juoksee metsään
jossa hongan suojaan auttaa nuori sotilas
kun koti on liian kaukana

Koti on liian kaukana


© AilaKaarina

maanantai 20. marraskuuta 2017

Kunpa ne edes






Kunpa ne edes parahtaisivat,
kun revimme lehdet.
taitamme oksan,

teemme haavan kylkeen.
  Huutaisivat
kuoleman terän iskeytyessä,

puut


© AilaKaarina

lauantai 4. marraskuuta 2017

Mieleni marraskuuhun (Runotorstain 473. haasteeseen Marraskuu)






Mieleni marraskuuhun minä jätän sinut,
unohdan menneen niin kuin sitä ei olisi ollutkaan,
valon,
jonka sammutimme.

Siitä pimeästä häivytän ääriviivani,
kaiken mitä minusta olit halunnut
ja itse halusin,
jotta et minua löytäisi.

Katoan vain yhdeksi miljardien joukkoon
niin kuin en olisi koskaan ollut sinulle ainut ja
                                                       liian tärkeä


© AilaKaarina









sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Halloween tänään (Runotorstain 472. haasteeseen Pelko)






Halloween tänään



Se pieni poika,
joka pakenee humalaisen isän lyöntejä pihan pensaikkoon,

tietää

se pieni tyttö,
joka pakenee vuorille kranaatteja ja konekiväärien tulitusta,

tietää

mitä pelko on,

eivät tänään leiki
Halloweenia



© AilaKaarina

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Runotorstain 470. haasteeseen Märkä: Sadetta ja luomuviiniä






Sadetta ja luomuviiniä



Sadetta ja hiljaisuutta.
Ei edes ropinaa ikkunaan.

Pitkän pimeän illan olin paennut,
lakannut teeskentelemästä,

että kaikki on hyvin,

repussani sininen lasi ja tilkka luomuviiniä,
vain bluesin soidessa pääni sisällä.

Olisi ollut joku jota edes kaivata.
             

© AilaKaarina

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Se katse (Runotorstain 469. haasteeseen Katse)






Se katse
piirtyi mieleni kankaalle
syvin vedoin.


Ei se ollut vain
kaipaus
jota katsoin kuin omaani: tiesin,
ettei hänkään heti unohtaisi
kyyhkysten pakoa,

niiden huudon viiltäessä taivaita



© AilaKaarina

tiistai 3. lokakuuta 2017

Mieleni jo syksyyn kääntyneenä






Mieleni jo syksyyn kääntyneenä
hämmästelee
yltiöpäisinä kukkivia samettiruusuja,
hautajaisiin eksyneitä bilettäjiä


© AilaKaarina

lauantai 23. syyskuuta 2017

Vaahterat vaihtavat ylleen kultaa (Runotorstain 467. haasteeseen Ruska; ainakin sinne päin ☺)






Vaahterat vaihtavat ylleen kultaa ja purppuraa,
ja se saa minut
           toistamaan itseäni.
Mielen pintaan nousee suru
           siitä kun tämä kaikki on pian ohi,
           siitä että oma turneeni on pian ohi,


mutta viimeistä valoa vasten piirtyneet puiden
puhtaat siluetit

           muistamaan sen
mikä on olennaisinta:
viimeiseen asti loistaen luopui elämä


© AilaKaarina

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Syysillan hämärään (Runotorstain 465. haaste Veto.)






Syysillan hämärään sytyän
kynttilät,
työnnän itseni valojen ja varjojen sekaan.
Valehtelisin jos sanon,
etten viihdy
tai jos sanon,
että viihdyn.
Tämä kolotus
mieleni vetoisissa huoneissa
on vain liian kauan

ollut liian tuttua


© AilaKaarina

torstai 13. heinäkuuta 2017

Tänä iltana






Tänä iltana
lähimpänä
kuusten sininen hämäryys

kutsuu 
aina vain lähemmäksi

sanatonta


© AilaKaarina


Valuvirheinen (Osioon nuoruus)






Valuvirheinen
Osioon nuoruus)


Jos voisin antaa surulleni
siivet,
lennättäisin sen niin kauaksi
ettei se koskaan löytäisi takaisin,

jos voisin löytää kaipuuni kohteen,
pitäisin siitä kiinni
kuin veneen kyljestä
hukkuva,
mutta minulla on

aukko sydämessä,
se päästää läpi,
valuttaa hehkun ja hekuman
laihaksi muistoksi,
kenenkään syliin           en liity


© AilaKaarina

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Hän kulki miten tahtoi

 

 

 

 

 

Hän kulki miten tahtoi,

tuli ja meni

kunnes ei enää palannut,

ja minä katsoin vaiti

väsynyttä sydäntäni.

Mutta yhä saatan ymmärtää


miten syvästi voi raskas

kevyttä kaivata



© AilaKaarina



(Runotorstain sivulle haasteeseen 'Meno') 
V. 2021 Runonevan 29. haasteeseen Valloittava



lauantai 3. kesäkuuta 2017

maanantai 15. toukokuuta 2017

Sinäkö se olet (Runotorstain 454. haasteeseen Suku)





 

Sinäkö se olet,
ihmisen sukua,           sinä,

joka rakastat kysymyksiä enemmän
kuin vastauksia,

joka et päästä helpolla itseäsi,
et muitakaan,
sillä aina on olemassa
mahdollisuus

Sinä joka uskallat eksyä

ja nöyrtyä kysymään tietä,
sillä aikaa on vähän,

joka annat enemmän kuin otat,

pidät huolta niistä jotka ovat vailla,

olipa se pihan ainoa puu,
kedon viimeiset kukat
tai ne joilla on nälkä ja vilu

Sinä, joka ymmärrät pelätä pimeää,

mutta polte sydämessä menet sitä kohti,
sillä kysymyksesi ovat siellä



© AilaKaarina

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Elämä






Elämä ilman
toivoa:
           kevät,
jota ei tullutkaan


© AilaKaarina

Onko kellään edes oikeutta






Onko kellään edes
oikeutta
olla suvaitsevainen?
Olla olevinaan           jotakin parempaa
kuin ne suvaitut
(kuka meistä on toisen kopio),

siis yhdistykää Erilaiset,
sietäkää meitä,
olemme enemmistönä
      vähäisen
           ajattelun ja tunteen
           mestareina


© AilaKaaarina

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

(Maailmassa vuonna 2017) (Luonnoksena Runotorstain 450. haasteeseen Höyhen)






(Maailmassa vuonna 2017)


Arkinen onneni,
jota olen hitaasti
kivi kiveltä rakentanut,

on surullisen kevyt,
mutta silti voin
luoda
      onnen arpani avulla

omaa selviytymistarinaani,
mieleni kevättä           päivästä päivään,

hokea sitä kuin mantraa,
punoa siihen           toivon
kirkkaimmat värit,

kevyttä höyhenen kevyttä,

mutta onnea

- - -

Sinun elämäsi päivät
valuvat
kaiken puutteeseen,

et voi saada kiinni,
et päästää pois,

et purkaa ja rakentaa parempaa.

Ei minulla ole lohdun sanoja,
olet siellä           olet täällä
marginaalimaailmassasi

hyvinvoivien kieltämänä.
Eivät he tiedä,

että kuluneen vaatteesi alla
on sykkinyt
lapsen purppurasydän



© AilaKaarina


lauantai 15. huhtikuuta 2017

Mielen vallankumous






Mielen vallankumous


Tämän kevääni kirjoitan runoksi,
johon lisään lintujen huilut 
soimaan kirkkaimmin,
nostan maan uumenista orastavan vihreyden
hipomaan taivaita,
lasken valon kaiken keskelle 
niin häikäisevän,
että on hetkeksi suljettava silmät,

liian kauan
hämärään tottuneet.

Annan mieleni liitää yli maailman surun
ja kärsimyksen
ja levitän nopein varmoin vedoin niiden ylle
toivon ilmakehän


© AilaKaarina




sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Keväisen metsän kettu (Kuulin kaukaa ketun huutavan)


      



     Keväisen metsän kettu


Kuulin kaukaa ketun huutavan
             ketun ikävää

           huuto huudolta
                 lävistyi
                   yön
                 sydän


© AilaKaarina

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Olet jokaisessa runossani (Runotorstain 444. haaste Rakkaus)






Olet jokaisessa runossani,
vaikka en sinusta kirjoita,

olet päivieni kulussa,
vaikka en sinua ajattele,

sillä rakkaus kuin meren aalto
tietää tiensä,

syntyy syvyyksissä, joista me emme tiedä,
hioo meitä,
ja huuhtoo lopulta pois surun ja kaipauksen.

Jäit minuun
onnen jatkumona


© AilaKaarina

perjantai 24. helmikuuta 2017

Katsoin sinua (Runotorstain 443. haasteeseen Vaara)

 

 

 

 

 

Katsoin sinua
ja kaikki minussa huusi heti
pakene käänny
väistä
älä vain mene kohti!
Mutta minä
juoksin
peloton vain ottamaan
vastaan,
liukastumaan,
nyrjäyttämään kaiken itsessäni



© AilaKaarina

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Minun rakastettuni (Runotorstain 441. haaste: Myöhäinen)




 

 

Minun rakastettuni,

vierellä kulkija,

suutelee ryppyistä poskeani,

nojaaminuun minähäneen

Emme enää muista,

mistä toisemme poimimme.

Emme enää etsi

uutta horisonttia.

Monet meret ylittäneinä meille riittää

tämä taivas



© AilaKaarina

perjantai 10. helmikuuta 2017

Olen myöhäisten iltojen istuja (Runotorstain haaste: Myöhäinen)

  

 

 

 

 

Olen myöhäisten iltojen istuja
           taas katsellut metsikköä
                                  joka pian kaadetaan
           kirjoittanut turhia sanoja
                                  kaipauksesta

Puut mykkinä seisovat kuin ymmärtäisivät



© AilaKaarina

maanantai 6. helmikuuta 2017

Minun puuni nukkuu kevyttä unta

 

 

 

 

 

Minun puuni nukkuu
kevyttä unta,           se kaikkien puu,
itsensä puu,
ja miten kevyesti se kantaa
lumen taakkaa,
minun puuni pihlaja,
uneksii yön suuressa kainalossa,
hyräilee aamun valkoisen tuulen laulua,


se kaikkien puu,                            
                      itsensä puu  

  

© AilaKaarina


tiistai 24. tammikuuta 2017

Hän rakasti sinua (Osioon 'Nuoruus')

 

 

 

 

 

Hän rakasti sinua.
Sanomattakin se näkyi heti,
kun kerroit tulevasi,


ei hänen naurunsa ollut enää hänen
eivät silmät koskaan niin sädehtineet,
iho hehkunut,
ei niin kevyt ollut ennen
kuin untuvista jäsenet kun tulit olit kosketit.

Kerran hän asui täällä,
en tiedä missä on nyt



© AilaKaarina

Minä ja ystäväni kauempaa katsottuna

 

 

 

 

 

Minä ja ystäväni kauempaa katsottuna 


Istuvat iltaa nuo kaksi,
viiniä juoden.
Menneisyys
kiertää savuna
seiniä,
mieliä,
sydämiä,
ei se enää pala,
ei mikään koskaan palaa,
ei mitään 

           voi muuttaa,
           vain unohtaa,

katsovat hetken toisiaan
samoin silmin



© AilaKaarina