Blogitekstisuositus

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Siitä lauletaan (Runotorstain sivulle 444. haasteeseen Rakkaus)

 

 

 

 

 

Siitä lauletaan,
kirjoitetaan,
puhutaan,
minä kuuntelen
sanoja,
nuuhkin kuin nälkäinen eläin
metsää ja vihiä,
tavoitanko
saisinko kiinni           rakkauden
   
Järkeni pilkkoo sen osiin,    
aivojen mekanismit,
kaikki veikeät kemiat,
ymmärrän

mutta mitä on rakkaus
ja miten se tapahtuu                    
                                            Se pakenee kokonaisena
                                            ja ehjänä siellä,
                      missä ei sanoja ole
       
Entä kun rakkaus meissä tapahtuu,

olemmeko silloin enemmän
kuin metsän saalistaja           vainu           ja           saalis



© AilaKaarina

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Äidit

 

 

 

 

 

Äidit



Äiti ristin juurella.

Ei mikään ole muuttunut.

Kaikkien äitien suruista suurin

on ollut ja on aina oleva

nähdä lapsensa kärsimys,

luissaan, lihassaan moninkertaiseksi

tallentuvana

kun ei voi auttaa,

sulkea syliin,

edes silittää poskea



© AilaKaarina

lauantai 25. lokakuuta 2014

Myös eron hetkinä

 

 

 

 

 

Myös eron hetkinä olivat lapseni lähellä.

Näin sydämeni kiikarilla.

Tuli aika kääntää se toisin päin.

Olen

taas lähempänä itseäni



© AilaKaarina

maanantai 20. lokakuuta 2014

Tämä rikkaus

 

 

 

 

 

Tämä rikkaus.

Minulla on aikaa

runoilla,

minulla on aikaa

kulkea metsäpoluilla

koirani kanssa

ja sanoa sananen sillekin.

En kulje


kanssasi

riisipellolla jalkamme reisiä myöten tulvavedessä,

en roiku kaivomme reunalla, jospa löytyisi pisara vielä,

en istu viereisellä koneella hämärässä tehtaassa

ompelemassa saumaa toisensa perään aamuista

pitkiin öihin


Minulla on tämä aika.

Sinä kuljet kanssani



© AilaKaarina

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Katoaako rakkauden voima

 

 

 

 

 

Katoaako

rakkauden voima,

sen riemu, sen vimma,

anteeksianto

ja uhrautuminen,


jos kuolema on lopullinen päämäärämme,


edes parhaimmat meistä

voisivat nousta           kukkamerinä

                                              aavikoille



© AilaKaarina

 

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Oodi vanhalle akalle

 

 

 

 

 

Oodi vanhalle akalle



Vanha akka, noita nainen,

matriarkka iänikuinen,

Pohjan akka, sufragetti,

feministi kautta aikain,

läksi ulos luolastansa

uroita ojentamahan.


Repäisi kapakan uksen

ja suunsa ikiviisaan auki,

ammollensa ne leväytti,

ilmoille kun reväytti

ikivanhat laulelunsa,

kaatui toulit, pöydät, loosit,

kaatui kaikki ihmisetkin,

seinätkin jo tutisivat.

Löysi viimein etsimänsä,

maitoparta Joukahaisen.

Lauloi suohon nuoren miehen,

sinne oppimaan syviä

aatoksia elämästä,

viisaampia laulelmia.


Näki vanhan Väinämöisen,

suuren sankarimme ennen,

nuorta tyttöä himoovan,

Ainon perään kuolaamssa.

Suohon lauloi ukkoraiskan,

säälittävän harmaahapsen.

Jätti suolle miehet nämä

hellästi hymyävänä.

Vanha nainen nuori kerran,

äitinä vain ihailtuna,

madonnaksi vaiettuna,

kevyeksi riisuttuna,

silti oli rakastanut

viisaita ja tyhmempiä,

kauniita ja rumiakin

vaan uroita aikuisia!

(Tarvinnut ei punattujen

botokshuulten viehätystä,

silikonitissejäkään

eikä pepun pyöritystä.)


Uljahana marssi ulos

vanha nainen naurahtaen

ajallemme ja menneille,

yksin suri luolassansa



© AilaKaarina

 

 

 

 

 


sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Pittoreskia (Runotorstain sivulle toisen kerran, koska muokattu; 479. haaste Lumi)

 

 

 

 

 

Pittoreskia



Luminen maisema

hohtavana

rajoittuu ikkunapokiin,


mutta jossakin hän

kulkee koditon,

nostaa kauluksensa pystyyn

ja työntää kätensä syvemmälle taskuihin,


armahtaa minua,

pysyy poissa taulustani



© AilaKaarina