Niin kuin syksyisin
olisi yksinäisyys
viihtyisämpää
kuin muina vuodenaikoina,
jos se viihtyisää voi koskaan olla,
miten se melkein kuuluu asiaan
jos se mihinkään voi kuulua
Niin kuin kaipaus,
joka ei hellitä milloinkaan,
olisi kotoisinta
syksyisin,
jos se kotoista voi koskaan olla,
miten se melkein kuuluu asiaan
jos sen johonkin täytyy kuulua
© AilaKaarina
Syksyn keskiössä,
kun aurinko vielä lämmittää paljaita sormia
käsi kädessä lämpöisemmiksi,
kun puissa on yhtä paljon kultaa
kuin maassa,
eivätkä kaikki linnut ole lakanneet
laulamasta aamuisin,
ajattelen meitä, kahta katoavaista
niin kuin kaikki on,
vanhasta vaahterasta lentää tähti
© AilaKaarina
Saada
viimeisiin hetkiinsä asti
nähdä aurinko
sen nousu ja lasku,
lintujen sujahtavat lennot,
kuulla niiden pitkät laulut
tuulen pöyhiessä pesäpuuta,
jota ei kaadettukaan,
iloita menneestä,
leikeistä jotka saivat nauramaan,
onnesta jonka tutuksi tuli,
hurmasta joka kantoi kauas,
myös surusta ja tuskasta,
joihin ei kuollutkaan,
muistaa viimeisiin hetkiinsä asti
kaulaan kietoutuneet
pienet kädet,
joista kasvoi käsien ketju toisiin ihmisiin,
tunnistaa kaikki
mitä rakasti
© AilaKaarina
