ei ne jäljet,
jotka elämä meihin jättää,
vaan jäljet,
jotka me jätämme
elämään
© AilaKaarina
ei ne jäljet,
jotka elämä meihin jättää,
vaan jäljet,
jotka me jätämme
elämään
© AilaKaarina
(Koiran kuoleman jälkeen kirjoitettu ensimmäinen versio)
Joka ilta sinä odotit
yhteistä matkaa,
sukellusta metsän syvyyksiin,
kuljit vapaana menit menojasi,
mutta tulit kutsusta jos et heti
niin viimeistään,
kun olin jo varma,
että vihdoin nappasit jänösi
ja unohdit minut,
siinä vain seisoit lähelläni
kuonosi koiran virneessä.
Taas jatkoimme matkaa
sinussa minun sieluni ymmärrys,
minussa sinun mielesi eläin,
teitä ja polkuja riensi
onnellinen vapaus
Nyt olet mennyt,
enkä koskaan ennen ole nähnyt sohvaa
näin tyhjää
© AilaKaarina
Emme kohdanneet,
sinä väistit,
ja minä
sulkeuduin hitaasti,
toisin kuin kukka
joka tekee sen kivutta
© AilaKaarina
Rakeet jyskyttävät ikkunaan,
minulla on mukava asento,
sylissä kirja.
Tämän kaiken
sattumanvaraisuus,
vain jossakin päivieni varrella väärä valinta,
vahinko,
pelkkä ajattelemattomuus,
jyskytän ovea, ikkunaa
© AilaKaarina
Uni josta tahdoin herätä
Kuolemastasi kertoi uni, josta tahdoin herätä,
ja yön jäinen henkäys avoimesta ikkunasta,
sen molemmin puolin
mieleni
hätäinen vaeltelu,
Kuolemasi jälkeen sain nähdä
miten tyyni ja lempeä on kuoleman valo,
hetken sen kajoa lainasi
lähtösi airut
© AilaKaarina
Vuosikymmenien jälkeen
matkalla muualle
hän löysi nuoruuden kotinsa,
yhden niistä,
tuo se oli,
tuo ovi tuo ikkuna.
Se onni.
Lapsuutensa kodit hän muisti kaikki,
vaikkei koskaan ollut kotonaan niissä
© AilaKaarina
silmissä pilkkeenä
syvät vedet,
rantaan uidut
© AilaKaarina