(Koiran kuoleman jälkeen kirjoitettu ensimmäinen versio)
Joka ilta sinä odotit
yhteistä matkaa,
sukellusta metsän syvyyksiin,
kuljit vapaana menit menojasi,
mutta tulit kutsusta jos et heti
niin viimeistään,
kun olin jo varma,
että vihdoin nappasit jänösi
ja unohdit minut,
siinä vain seisoit lähelläni
kuonosi koiran virneessä.
Taas jatkoimme matkaa
sinussa minun sieluni ymmärrys,
minussa sinun mielesi eläin,
teitä ja polkuja riensi
onnellinen vapaus
Nyt olet mennyt,
enkä koskaan ennen ole nähnyt sohvaa
näin tyhjää
© AilaKaarina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti