Nyt sen sanon, ei, minä huudan sen: Tule,
sinä ainoa!
Hyppää sänkyyni,
vedetään peitto korville eikä nousta
ikinä.
Anna minun sulkea silmäni kainaloosi,
jotta en enää näkisi tätä kaikkea,
en yhtään sukupuuttoon kuolevaa lajia,
en sitä, jota on liikaa,
vähiten ihmistä,
roikkukoon maailman reunalla,
pudotkoon.
En merta kuolevaa.
En myrskyä nousevaa.
Purista minua lujaa, rutista hellästi,
pidä kiinni, älä koskaan päästä irti,
sillä minä olen väsynyt ja vanha,
taistoni taistellut.
Hittoako tässä pitäisi vielä!
On toisten vuoro jo.
Minun ryppyni levätköön rauhassa
sinun ryppyjesi seassa.
Kaivaudutaan peiton alle, lakanoihin,
patjan alle, toisiimme.
Syli sylissä ollaan vaan
© AilaKaarina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti