Jos osaisin
kirjoittaisin sinulle runon
merestä kahden saaren välissä
ja saaresta, joka ei ole enää
autio
Sen kivisestä maaperästä kasvaa
puita, pensaita Kukkia
kuolleeksi luulemiani
vaaleita, hentoja, orastavia,
outoja, unohtuneita,
villinä rehottavia,
täyteen loistoonsa puhkeavia,
punaisia, oransseja, keltaisia,
auringon kultaamia
Jos osaisin kertoisin,
että merellä on nimi,
Kaipaus
Sen yllä lentävät linnut
kuolleeksi luulemani,
lennossaan arat ja etsivät
ja ne unohtuneet, oudot,
suuret, vahvat, pelottomat,
tulen hehku siivissään,
myös kurkiaurat,
jotka kutsuin takaisin
heräävään lämpöön
Eikä minun saareni ole autio
Se on täynnä syntymää,
uutta kevättä kesää
Kaipauksen yli
minä ojensin käteni
Nyt annan sen levätä
sinun kädessäsi
© AilaKaarina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti