Kuolleelle koiralleni
Joka ilta sinä odotit
yhteistä sukellusta metsän syvyyksiin,
kuljit vapaana,
menit menojasi, mutta tulit kutsusta
jos et heti
niin viimeistään
kun olin jo varma
että vihdoin nappasit jänösi
ja unodit minut,
seisoit hiljaa, usein takanani
kuonosi koiran virneessä.
Taas jatkoimme matkaa
eikä teitä ja polkuja rientänyt
vain nainen ja koira,
vaan me ja sinussa minun sydämeni,
me ja minussa sinun mielesi eläin.
Nyt olet mennyt,
enkä koskaan ennen
ole nähnyt sohvaa
näin tyhjää
© AilaKaarina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti