Olen juurtunut
ikkunani ääreen,
pihlajan
vuodenaikohin,
sen orastavaan
vihreyteen,
joka vähitellen
peittää kaiken,
kukkiin joita
rakastan,
marjoihin jotka tuovat
syksyn.
Näen jo tielle selkeämmin.
Näen jo tielle selkeämmin.
Vain yksinäisyys on
aina samanlaista.
©
AilaKaarina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti