(Kuusi
runoa psykoanalyysista)
Niin kuin kaivaisit siivet
lapaluistasi,
niihin unohtuneet,
nouset jyrkänteelle
nousit jyrkänteelle
- - -
Kun hän viimein oli uskaltanut hypätä
kohti sitä kaikkea mikä oli kesannolla,
hoitamatonta, hylätty,
uniensa vääristymiin,
jäsentymättömyyteen,
menneiden vuosien hapuiluun
hän tiesi jo ettei löytäisi
suojelevaa katsetta, ettei kukaan
ollut koskaaan katsonut hänen jälkeensä
rakkaus silmissään.
Hän tiesi
että se olisi hänen viimeinen hyppynsä,
jossa voi luoda,
oman rakastavan katseen
siirtymään sukupolvelta toiselle
ja vaikkei olisikaan
satujen onnellista loppua
lento jatkuisi,
elämän ihmeellinen huimaus
- - -
Mitä minulle jäi
pitkästä matkasta menneeseen,
voisin sanoa
muistot, ilman kipua, tuleva,
ilman pelkoa,
ja ainakin
tämä hetki pyrkimyksestä tekoon
- - -
Riisuin vaatteeni viimeiset
ylpeyteni riekaleet,
katsoin alastomuuttani
miltei untuvaista.
Hyvin hitaasti
pukeuduin kuin opetteleva lapsi
mieleni mukaan
- - -
Polku on siinä kun kulkija
löytää menneisyytensä,
menneisyys kulkijansa,
kunhan edes yksi oli juossut perään
- - -
Ei se vanha ollut
vain huonosti tehty,
taloni
josta kaiken purin.
Asuin kauan majataloissa, vierashuoneissa,
kellareissa, ullakoilla
vieraana, aina vieraana
ja taloani rakensin,
purin ja rakensin vailla piirustuksia
eikä siitä koskaan valmista tullut,
ei tulekaan,
mutta seinät ovat avarat ja lattia luja,
katossa taivaan näyttävä ikkuna
© AilaKaarina
